Lopuksi

Vaikka keskeisimmät aineistot on nyt käyty läpi, ei kaiken tutkiminen 1600-luvulta 1800-luvulle ole realistista. Jopa yliopiston arkistossa on vielä tutkimattomia osia. Esimerkiksi tiliarkiston menosääntökirjoihin sisältyvien tositteiden systemaattinen läpikäyminen toisi epäilemättä jonkin verran lisiä 1600-luvun ylioppilaiden tietoihin. Työmäärän rajoittamiseksi on systemaattisen tutkitun aineiston ulkopuolelle jätetty myös mm. konsistorin pöytäkirjat vuodesta 1762 eteenpäin, koska tältä ajalta konsistorin registratuura on ylioppilaiden tietoja antoisammin kartuttava lähde. Turun kaupunkioikeuksien pöytäkirjojen tietoja on julkaistu moneen otteeseen, mutta julkaisemattomistakin osista on vielä löydettävissä runsain mitoin esimerkiksi ylioppilaiden sukulaisuussuhteita valottavia tietoja, kaikista muista tuomiokirjoista puhumattakaan. Samoin ylioppilaiden ja heidän omaistensa perukirjoja on löydettävissä monien kihlakuntien ja kaupunkien osalta 1700-luvulta alkaen.

Harva ylioppilas on jättänyt jälkeensä omaa arkistoa, mutta ylioppilaiden omakätisiä henkilöhistoriallisia muistiinpanoja löytyy esimerkiksi perheraamatuista, almanakoista, päiväkirjoista ja vanhan kirjallisuuden kansilehdille tehdyistä omistusmerkinnöistä. Lukemalla kirkonarkistojen kastettujen luetteloita löytää jatkuvasti uusia mainintoja kummeina toimineista ylioppilaista ja varsinkin vanhimmista luetteloista on löydettävissä tähänastiselle tutkimukselle kokonaan tuntemattomia ylioppilaita.

Talonpoikaisperheestä opintielle lähetetyn ylioppilaspojan vanhempien löytäminen on yleensä työlästä. Jos paikallinen pappi on hoitanut kirkonkirjojaan säntillisesti, löytyy oikea perhe lopulta, kun lukee koko rippikirjan läpi. Tähän vaadittava työmäärä käy ylivoimaiseksi, jos kotipaikka tunnetaan vain maakunnan tarkkuudella. Monen ylioppilaan myöhemmät vaiheet ovat vielä selvittämättä, koska seurattavana ei ole yhtään johtolankaa eikä ylioppilaan nimi ole tullut sattumalta vastaan tutkituissa aineistoissa.

Erityisen paljon täydennettävää on ruotsalaisylioppilaiden henkilötiedoissa. Samoin on suomalaisten opintoja ulkomaisissa yliopistoissa koskevien tietojen laita. Tiedot perustuvat suurelta osin näiden yliopistojen painettuihin matrikkeleihin, mutta esimerkiksi monen saksalaisen yliopiston 1700- ja 1800-lukujen matrikkeleita ei ole julkaistu painettuna.

Tutkittavaa siis riittää edelleen ja vuosittain ilmestyykin lukuisia artikkeleita, sukuselvityksiä, matrikkeleita ja muita historiateoksia, jotka sisältävät ylioppilasmatrikkelia täydentäviä tietoja. Sukututkijoille ja muille historiantutkimuksen lähteisiin perehtyneille on epäilemättä kertynyt pöytälaatikoihin myös julkaisematta jääneitä ylioppilasmatrikkelin rajauksen piiriin kuuluvia täydennys- ja korjaustietoja, joita otetaan vastaan mitä suurimmalla kiitollisuudella. Ylioppilasmatrikkelin verkkojulkaisua pyritään aika ajoin päivittämään saatujen tiedonantojen tarkistamisen jälkeen.

Tekijä esittää parhaat kiitoksensa Helsingin yliopistolle, Helsingin yliopiston kirjastolle, Suomen Sukututkimusseuralle, arvokkailla lisätiedoillaan ylioppilasmatrikkelia kartuttaneelle kanslianeuvos Georg Lutherille, ruotsinkielisiä tekstejä uutterasti oikolukeneelle Bengt Wikströmille, kaikille muille työtä sen eri vaiheissa edistäneille henkilöille sekä tutkimusta apurahoin tukeneille säätiölle ja rahastoille: Emil Aaltosen Säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Varsinais-Suomen rahasto, Niilo Helanderin Säätiö, Helene och Walter Grönqvist Stiftelse, Jalmari Finnen Säätiö ja Thure Galléns Stiftelse.

Helsingissä 2004
Yrjö Kotivuori