Ylioppilaista ja opinnoista

Ylioppilaiksi otettiin nuoria miehiä, joiden tarkoituksena oli myös harjoittaa opintoja, mutta joukkoon mahtuu pienehkö määrä selviä poikkeuksia. Monet rehtorit kirjoittivat omat poikansa ylioppilasmatrikkeliin, sylilapset mukaan lukien. Samoin aatelismiesten pojat kirjoitettiin toisinaan veljessarjana, nuorimpien ollessa vielä varmastikin lukutaidottomia. Muutama täysinoppinut ulkomaalainen kirjoittautui yliopistoon Turun-matkansa aikana, näitä ovat professori Paul Pomian Pesarovius 5212, diplomaatti Johann Benedict Scherer 9170 ja everstiluutnantti Johan August Ricy 11803. Ulkomailla jo maisteriksi valmistuneita kirjoittautui kymmenkunta. Samoin muutama yliopiston opetusvirkaan otettu kirjoittautui ylioppilaaksi tai osakunnan matrikkeliin Turkuun tultuaan. Suomen sodan aikana akatemian matrikkeliin kirjoitettiin 29.2.1808 ylioppilaiksi 13 Haapaniemen kadettia, ainoana tarkoituksena välttää heidän joutumisensa sotavangeiksi.

Yleensä on mahdotonta kiistattomasti todistaa, että Turussa opiskellut tai oleskellut henkilö ei kirjoittautunut ylioppilaaksi. Tästä syystä varsinkin 1600-luvun ylioppilaiden joukkoon on kelpuutettu myös sellaisia opintojen harjoittajia, jotka ehkä eivät kirjoittautuneet, kuten muutamat jo opetus‑ tai pappisvirassa toimineet pro gradu ‑väitöskirjan puolustajat ja promootiossa maisteriksi vihityt: Petter Torpensis 317, Samuel Hartman 321, Markus Zadelerus 579, Johan Terserus 583, Matias Rothovius 745, Johan Frisius 966, Henrik Carstenius 970, Nils Lindormi 971 ja Benjamin Krook 1691. Tähän yliopiston matrikkeliin kirjoittamatta jääneiden joukkoon kuuluu myös pienehkö määrä aatelismiehiä ja lyhyen aikaa Turussa vierailleita ulkomaalaisia ylioppilaita. Toisinaan tarkistukset ovat myös paljastaneet, että kirjallisuudessa esiintyvä väite henkilön Turussa opiskelusta on mitä todennäköisimmin virheellinen.

Muiden kuin ylioppilaiden suorittamia suppeita opintoja tunnetaan jonkin verran, esimerkiksi ruotsinmaalainen Sven Dahm U1291 suoritti farmaseuttisen tutkinnon Turun akatemiassa 1767 ja luutnantti F. V. von Kræmer U1341 otettiin oikeustieteelliseen tiedekuntaan 1851. Samantyyppisiä tapauksia on arkistotutkimuksella epäilemättä löydettävässä enemmänkin, varsinkin ajanjakson loppupuolelta. Kirurgian kandidaatin ja maisterin titteleistä on mainittava, etteivät ne ole yliopistollisia tutkintoja tai oppiarvoja. Niistä vastasivat eri aikoina muut tahot, kuten Ruotsin kirurgiseura ja Suomen lääkintöylihallitus. Samoin maanmittaritutkinnon nimellä yleisesti tunnettu tutkinto suoritettiin maanmittauksen ylitirehtöörille, eikä sitä pidä sekoittaa autonomian aikana yliopistossa suoritettuun maanmittauksen tutkintoon, johon sisältyi filosofinen ja juridinen osa. Mitään teologista erotutkintoa ei vielä Turun akatemiassa ollut, vaan pappiskokelaiden tutkiminen kuului tuomiokapitulin tehtäviin.

Ruotsin vallan aikana suoritetuista yliopistotutkinnoista yleisimmät olivat filosofian kandidaatin tutkinto (examen rigorosum), jonka kaikkien pro gradua puolustaneiden voidaan olettaa läpäisseen, ja tuomarintutkinto (juris examen), jonka suorittaminen, eräitä poikkeuksia lukuunottamatta, oli vuodesta 1750 vaatimuksena hovioikeuden auskultantiksi hyväksymiselle. Tutkintoluetteloita ja vastaavia lähteitä on säilynyt laajemmassa mitassa vasta 1800-luvulta, joten hajanaisista lähteistä kootut tiedot ylioppilaiden suorittamista tutkinnoista ovat puutteellisia. Samoin vanhimpien maisteripromootioiden tiedoissa on jonkin verran epätarkkuuksia. Esimerkiksi osa 1600-luvun lähteissä maisteriksi tituloiduista pappismiehistä on todennäköisesti ollut filosofian kandidaatteja.

Koulujen ja lukioiden matrikkeleita on säilynyt runsaasti isonvihan jälkeiseltä ajalta. Niistä on löytynyt monen ylioppilaan syntyperää valottavia täydennyksiä ja luonnollisesti tietoja heidän varhaisopinnoistaan. Ne esimerkiksi osoittavat, että moni yksityistodistuksen kanssa yliopistoon pyrkinyt privatisti oli itse asiassa aiemmin istunut vuosia triviaalikoulun penkillä ja yksityisopetus oli viimeinen valmennuskurssi ennen yliopiston pääsykuulustelua.

Yliopisto-opintojen kesto vaihteli paljon. Vähäarvoisimpiin papinvirkoihin saatettiin vihkiä jo muutaman kuukauden opintojen jälkeen. Turussa papiksi vihityt näyttävät kuitenkin lähes poikkeuksetta olleen kirjoilla akatemiassa, päätellen vuodesta 1690 säilyneistä papiksi vihittyjen luetteloista. Osa tuoreista ylioppilaista ei osallistunut mihinkään opetukseen, vaan heti ylioppilaskirjeen saatuaan palasi pysyvästi kotiseudulleen. Konstituutioiden mukaan ylioppilas ei menettänyt privilegioitaan poissaolon takia kahteen vuoteen, mutta mitään systemaattista seurantaa ei ollut järjestetty, eikä yleensä olekaan selvää milloin poissaolija lakkasi olemasta ylioppilas. Viranhaltijoiden kohdalla se tapahtui viimeistään kyseiseen virkakuntaan liittyessä. Eri paikkakunnilla yksityisopettajana toimiminen oli ylioppilaalle luonnollinen tapa rahoittaa opiskelu ja muutamille tästä opetustyöstä muotoutui ammatti, jossa toimimisen ohella he pysyivät ylioppilaina koko ikänsä. Kirkonkirjoissa usein tavattavan entisen ylioppilaan tittelin saattoi saada sopimatonta tai rikollista elämää viettämällä, mutta entisiksi ylioppilaiksi nimitettiin myös kunniallisesti eläneitä vanhoja ylioppilaita, jotka eivät olleet saaneet sen korkeampaa virkaa tai arvonimeä.

Akatemian opetustoiminta keskeytyi lukuisia kertoja tautiepidemioiden ja tulipalojen takia, mutta pisimmät poikkeusjaksot olivat sotien aiheuttamia. Yliopisto oli evakossa isonvihan aikana 1713–1722 ja pikkuvihan aikana 1742–1743 ja näinä vuosina ”Turun ylioppilaat” kirjoitettiin matrikkeliin Tukholmassa. Turun professoreiden opetustyö Ruotsissa oli vähäistä ja moni paon aikana ylioppilaaksi otettu harjoitti opintojaan Uppsalan yliopistossa. Vaikka Turun akatemia olikin virallisesti paossa Tukholmassa, muutamat opettajat olivat jääneet Turkuun. Isonvihan aikana Turussa tiedetään otetun ylioppilaita, joita ei ole kirjoitettu mihinkään säilyneeseen matrikkeliin, mutta isonvihan aikana Turussa vihittiin myös ns. teinipappeja, jotka eivät olleet ylioppilaita. Mainittakoon, että isonvihan aikainen rehtorikausi kesti 17.6.1713 – 26.11.1722, rehtorina Ingemund Bröms ja hänen sijaisenaan (prorektor) vuodesta 1718 Anders Pryss. Täten Vilh. Laguksen matrikkelissa numeroilla LXXIV ja LXXV merkityt rehtorikaudet muodostavat tosiasiassa yhden rehtorikauden, jonka järjestysnumero on 74. Yhden kalenterivuoden keston ylitti myös seuraava rehtorikausi 1722–1724 ja pikkuvihan takia 1742–1744. Helsinkiin muuton jälkeen vuodesta 1829 rehtorikauden kesto oli kolme lukuvuotta.